Etäällä mutta yhdessä: monipaikkaisen tutkimusryhmän arkea
Minun maaseutuni -projekti syntyi monin tavoin korona-ajan tuotteena. Kun aloimme suunnitella hanketta vuodenvaihteessa 2020-2021 yliopistot, samoin kuin museotkin, olivat kiinni. Luennot, konferenssit ja työkokoukset olivat siirtyneet etäyhteyksille. Mekin pidimme kaikki tutkimushankkeen suunnittelupalaverit etänä. Hankehakemusta kirjoitimme yhteisellä nettialustalla.
Poikkeusoloista ei kuitenkaan muodostunut yhteistyölle rajoitetta, päinvastoin. Etätyömullistus avasi uusia mahdollisuuksia katsoa myös tutkimuksen tekemisen tapoja uusin silmin. Voisimmeko toteuttaa myös tutkimushankkeen samalla tavalla, sijoittuen eri paikkakunnille ja tarkastellen yhteistä tutkimuskohdettamme - suomalaista maaseutua - erilaisista alueellisista perspektiiveistä?
Kuvat: Minun maaseutuni -tutkijat Suomen Maatalousmuseo Sarassa 26.8.2022
Kokonaan etäyhteyksien varassa elävää yhteistyötä on kuitenkin vaikea pitää yllä. Hankkeessa, jossa tutkijat työskentelevät pitkiä aikoja itsenäisesti omien aineistojensa ja tutkimuskysymystensä parissa, on erityisen tärkeää, että itsenäisyys ei käänny yksinäisyydeksi. Niin käteviä kuin Zoom-palaverit ovatkin, eivät ne korvaa kasvokkaista kontaktia kokonaan. Silloin, kun analysoidaan yhteisiä aineistoja, keskustellaan eteen tulleista haasteista ja ongelmista, puntaroidaan teorioita ja käsitteitä, tai ideoidaan tulevaa toimintaa, on usein helpompaa, jos voidaan tavata kasvokkain. Myös tutkimuksen ilonhetkiä, kuten väitöskirjalausuntoja tai viestiä konferenssipaperin tai artikkelin hyväksymisestä on monin verroin riemukkaampaa juhlistaa yhdessä.
Kun Minun maaseutuni -hanke käynnistyi, pohdimme yhdessä hankkeen tavoitteita ja sitä, millä tavoin haluamme työskennellä. Halusimme luoda tutkimusryhmän, jossa olisi mahdollisimman avoin ja kannustava ilmapiiri, ja jossa jokainen tuntisi kuuluvansa joukkoon. Koska työskentelemme fyysisesti etäällä toisistamme, olemme pitäneet erityisen tärkeänä sitä, että kokoonnumme säännöllisesti yhteisiin live-työpajoihin. Akateemisen sisällön ohella työpajoissa on tärkeää yhteishengen ylläpitäminen, keskinäinen tsemppaaminen, ilojen ja surujen jakaminen. Zoomissa ei ole aina helppo ottaa puheeksi vastoinkäymisiä, eivätkä sanattomat viestit tule perille yhtä hyvin kuin kasvokkain juteltaessa.
Tätä suunnitelmaa olemme myös toteuttaneet. Siitä suuri kiitos kuuluu Koneen säätiölle! Säännölliset työryhmätapaamiset sisältyivät jo tutkimussuunnitelmaamme. Koneen säätiö oivalsi suunnitelmamme mielekkyyden, ja rahoitus on mahdollistanut työpajojen järjestämisen suunnitellusti.
Koska tutkimusryhmämme asuu monipaikkaisesti eri puolilla Suomea, olemme ehtineet kokoontua ensimmäisen toimintavuoden aikana jo monilla paikkakunnilla sen mukaan, mikä kulloisessakin tutkimusvaiheessa on ollut mielekästä. Olemme analysoineet valokuvia Jyväskylässä, pohtineet muistitiedon kerroksellisuutta Oulussa, ja kuluneena viikonloppuna teimme katsausta hankkeen ensimmäiseen toimintavuoteen Loimaalla Suomen Maatalousmuseo Sarassa. Ehkä jotain akateemisen maailman painopisteistä ja kiireistä kertoo, että maaseutututkimuksen projektimme on ehtinyt jo kaksi kertaa kokoontua myös Helsingissä.
Tutkimusryhmän monipaikkaisuus on osoittautunut vahvuudeksi myös sisältöjen näkökulmasta. Villen tutkimuskohde liittyy temaattisesti Itä-Suomeen, harvaanasutuilta alueilta kotoisin oleviin nuoriin miehiin. Hän on tehnyt tutkimustaan alusta lähtien Itä-Suomen yliopistossa, jonka nuorisotutkijat ovat hankkeemme tärkeitä yhteistyökumppaneita. Maria vastaa hankkeessamme museoyhteistyöstä ja työskentelee lähellä Suomen Maatalousmuseo Sarkaa. Kaisa ja Helena työskentelevät Oulusta käsin. Helenan tutkimus liittyy Saamelaisalueelta kotoisin oleviin tyttöihin, ja hän tekee yhteistyötä Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamentutkijoiden kanssa.
Kun keväällä 2022 pääsimme aloittamaan kasvokkaisten haastattelujen tekemisen, on ollut hienoa, että voimme jakaa haastattelureissuja alueellisesti. Konkreettiset kokemukset erilaisilla alueilla asumisesta auttavat osaltaan ymmärtämään maaseutualueiden erilaisuutta. Monipaikkainen tutkimusyhteistyö puolestaan on antanut eväitä myös maaseudun monipaikkaisuuden pohdintaan, sillä monipaikkaisuus on vahvasti läsnä myös monien tutkimukseemme osallistuvien elämässä.
Kaisa, historian akatemiatutkija