Kulttuuriympäristön lähiluonto monilajisena äänimaisemakokemuksena
Arkemme rakentuu eri lajien kanssa rinnakkaiselosta. Jaamme jokapäiväiset elinympäristömme maapallolla yhdessä miljoonien eri eliölajien kanssa. Useinkaan monia niistä tai niiden arkista eloa emme huomaa, ellei jotain tavallisesta poikkeavaa tapahdu. Joidenkin lajien yksilöiden kanssa ihmisten elämät kuitenkin kietoutuvat tiiviisti yhteen. Näiden lajien välinen vuorovaikutus on voinut olla kulttuurille tai ihmisyhteisölle tyypillistä tuhansien tai satojen vuosien ajan. Esimerkiksi koiran ja ihmisen suhde, tai karjatalous.
Pysyvä asuttaminen ja ympärivuotinen paikkaan sitoutunut elintapa mahdollistaa jaetun vuodenkierron kokemuksen yhdessä muiden eläin- tai kasvilajien kanssa. Äkkiseltään ei tulisi ajateltua, miten esimerkiksi kasvikunnan kanssa vuodenkierto voidaan kokea yhdessä, mutta kun pohtii maaseudulla esimerkiksi heinän tai perunan elinkaarta ja niiden käsittely- sekä säilytysvaiheita, myös kasvikunnan kanssa jaettu arki näyttäytyykin ihmisille hyvin tyypillisenä toimintana.
Paikallisten yhteisöjen ihmisten ja muiden eläinkunnan lajien elinympäristöt ovat usein asettuneet samoille alueille, tai ne voivat ristetä. Asuminen esimerkiksi muuttolintujen reitin varrella on osa syklisen vuodenkierron kokemusta tavalla, jossa paikalliseen luonnon kulttuuriseen kokemukseen yhdistyy risteämisen kokemus yhdessä osan aikaa vierailevista linnuista ja niiden odotuksesta, läsnäolosta ja kausittaisista jäähyväisistä. Suomalainen loru "Kuu kiurusta kesään / puolikuuta peipposesta / västäräkistä vähäsen / pääskysestä ei päivääkään" kertookin suomalaisten kesän odotuksesta, jota on päätelty lintulajien esiintymisestä.
Vuodenajan vaihteluun liittyvät muutokset Suomen neljän vuoden ajan luonnossa muuttavat omalta osaltaan äänimaisemaa; kesän, kevään, syksyn ja talven äänimaailma on monin tavoin toisistaan erilaisia. Luonnon kulloisenkin olemuksen lisäksi ihminen tuo oman lisänsä kausittaiseen äänimaailmaan: nietoksella astelu, lumen auraaminen tai reellä kulkeminen, kylvö- tai niittotyöt, sekä muun muassa vesistöissä liikkuminen tuottavat luonnon äänien rinnalle ihmisääniä. Teknologian kehittyessä, ihmisten tuottamassa äänimaailmassa on omalta osaltaan tapahtunut muutosta. Oman lisänsä äänimaisemaan tuovat myös luonnon omat elementit, kuten kasvillisuuden kahina tuulessa tai sateen tuottamat äänet. Ollakseen osa ympäristön äänimaailmaa, eri eliöillä esimerkiksi ei tarvitse olla kykyä tuottaa puhetta.
Kuva 1. Hoikanrannantietä linnunpönttöineen Siikajoen Paavolassa. Taustalla virtaa Siikajoki. Kuva on rajallinen ilmaisuväline, mutta myös kuvista voidaan poimia vihjeitä muiden lajien läsnäolosta silloinkin, kun ne eivät näyttäydy aktiivisesti. Kuvattu 31.7.2022.
Ihmisen on toisinaan helpompi havainnoida isompia ja näyttäviä lajeja kuten kukkivia kasveja, puustoa tai erilaisia eläinlajeja arjessa kuin vaikkapa hyönteisiä tai bakteereja. Se miten paljon ympäristöstä poimii vihjeitä muiden lajien läsnäolosta, on paljolti yksilöllistä, mutta myös jaettua ja kulttuurisesti omaksuttua. Muiden lajien havainnointiin on mahdollista perehtyä ja harjaantua, esimerkiksi luontoharrastusten, puutarhanhoidon, eläinharrastuksien kautta tai työskentelemällä luonnonvara-alalla ja alkutuotannossa.
Visuaalisuus on nykyajassa voimakkaasti korostunutta ihmisten kulttuureissa, mutta näköaisti on kuitenkin vain yksi ihmisen aisteista. Se mitä ei nähdä, voidaan kuitenkin havaita mahdollisesti muita aisteja hyödyntäen tai teknologia-avusteisesti. Lintujen läsnäolon havainnoinnissa äänihavainnot esimerkiksi ovat olennaisessa osassa. Koirani kanssa yhdessä kulkiessa jää minulta paljon ympäristön vihjeitä poimimatta, sillä kuulo- ja varsinkin hajuaistini on koiraan verrattuna lähes olematon.
Kulttuuriympäristöt eivät ole muusta luonnosta erillisiä
Luonto on käsitteellistetty eri aikoina eri tavoin ja luontokäsitykset vaihtelevat; se mikä on ihmisen paikka luonnossa, ja onko ihminen osa luontoa vai siitä erillinen, jakavat myös näkemyksiä. (esim. Williams 1980, 40–66). Kulttuuri ja luonto on toisinaan rajattu toisistaan erillisiksi, jolloin esimerkiksi ihmiset asuttamat ympäristöt on saatettu katsoa luonnosta erillisiksi alueiksi. Erilaiset luokittelut ja käsitteet muodostavat näkemyksiä ja toimivat tulkitsemisen työkaluina. Se miten, missä ilmeneväksi ja millaiseksi luonto käsitetään, vaikuttaa siten väistämättäkin siihen, miten luontoon kulloisessakin ajassa ja paikassa suhtaudutaan.
Kulttuuriympäristön käsite ei niinkään ota kantaa siihen mikä on tai mikä ei ole luontoa; käsite kuvaa ympäristöä, joka on muovautunut yhdessä luonnon ja ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa (Museovirasto 2024). Kulttuuriympäristön käsite kuitenkin muuntuu ajassa, kuten kulttuuriympäristöt itsessäänkin. Ihmiset, yhteisöt ja eri toimijat antavat kulttuuriympäristöille jatkuvasti uusia merkityksiä ja tehtäviä, sekä muokkaavat niitä. Siten myös se, mikä tulkitaan kulttuuriympäristöksi, täydentyy ja vaihtelee.
Myös ilmastossa tapahtuvat muutokset muokkaavat kulttuuriympäristöjä, sillä paikalliset ympäristöt tapoineen, rakennuksineen ja elinkeinoineen ovat kehittyneet vuorovaikutuksessa ilmaston kanssa (esim. Ilmasto-opas 2024). Monilajisen lähiluonnon kanssa yhteen kasvaneet kulttuuriympäristöt ovat siten myös tiiviisti ilmaston kanssa vuorovaikutuksessa olevia.
Eläinten muuttuvat ja uudet merkitykset
Monet eläimiin kytkeytyvät työt ja harrastukset edellyttävät kykyä poimia eläinten sanattomasta viestinnästä ja käyttäytymisestä tietoa. Yhtä tärkeää on myös kyky tulkita eläinten läsnäolon ilmentymisestä ja läsnäolon puuttumisesta eläimiin ja niiden esiintymiseen liittyvää tietoa. Eläinten tarkastelu ja niiden käytöksen tulkitsemiseen pyrkivä havainnointi on esimerkiksi muuttanut jaettuja ja yleistyneitä käsityksiä siitä, miksi eläimet toimivat niin kuin ne kulloinkin toimivat, sekä käsityksiä erilaisista syy-seuraussuhteista.
Kesyyntyneet ja luonnonvaraiset eläimet osallistuvat useisiin ihmisten vuorovaikutustapahtumiin, ollen näin myös osa ihmisten sosiaalista kanssakäymistä; niistä ja niille keskustellaan ja niiden oma toiminta otetaan osaksi ihmisten kulloinkin luomaa merkityksenantoa. Ihmiset ovat tulkinneet luonnonvaraisten ja kesyyntyeiden eläinten toimintaa eri aikoina eri tavoin. Eri kulttuurien kansanperinteissä ja mytologioissa on runsaasti erilaisia eläimiin kytkeytyviä uskomuksia ja merkityksenantoja, jotka usein myös poikkeavat toisistaan eri kulttuurien välillä. Eläinten läsnäolo on saatettu tulkinta esimerkiksi erilaisiksi enteiksi. Kulloisenkin tulkinnan perusteella eläimet ovat voineetkin saada joko hyvän tai huonon maineen; niitä on saatettu tulkita aiheellisesti tai aiheetta vastuullisiksi erilaisiin ihmisiin vaikuttaneisiin tapahtumiin.
Tieteellinen tieto on yhdistynyt osittain lomittain osaksi kokemuksellista ja hiljaista tietoa, mutta monissa tapauksissa tieteellinen tieto on myös korvannut aiemmat uskomukset. Tieteellisellä tutkimuksella on myös ajan saatossa voitu todentaa joitakin kansanomaisia uskomuksia ja kokemuksellista tietoa, jolloin ne ovatkin saaneet tieteellisen tiedon statuksen.
Eläimille ja niiden käytökselle annetut merkitykset ovat kokeneet ja kokevat kaiken aikaa muutoksia. Monetkaan merkitykset eivät myöskään ole globaalisti jaettuja, vaan eläimiin voidaan liittää usein voimakkaita paikkasidonnaisia tai henkilökohtaisia merkityksiä. Minulle itselleni esimerkiksi kurkien ja joutsenten keväinen saapuminen ja niiden kaakatus tuottaa kotoisan tunteen. Vieraillessani synnyinseudullani Siikajokilaaksossa keväisin ja alkukesästä, niiden läsnäolon havaitseminen tuottaa henkilökohtaisen, paikkasidonnaisen yhteenkuuluvuuden tunteen. Nämä linnut kuuluvat siten osaksi omaa paikallista kotiseutukokemustani. Siksi niiden näkeminen myös Siikajokilaakson ulkopuolella on jotakin syvempää, kuin vain esimerkiksi esteettinen kokemus.
Eri lajien kokemuksellisuuden ja ihmistenkin oman ympäristösuhteen kannalta eläin ympäristöstä kertojana ja kokemuksen välittäjänä on muiden lajien kokemuksellisuuden ja olemassaolon huomioiva näkökulma, jonka pyrkimys on lisätä muiden lajien asemaan asettautumisen avulla käsitystä muiden kuin ihmisten kokemuksesta. Eläimet voivat siis vain olemalla omia itsejään toimia oppaina ja ympäristökokemusten toisella tavalla ymmärtämisen avaajina. Eläimillä voidaan siis katsoa olevan pedagogisia tehtäviä, jolloin eläimen merkitys on ohjata ja kasvattaa ihmisiä pelkällä olemassa- tai läsnäolollaan, tai käyttäytymisellään.
Kulkemalla ja havainnoimalla jonkin eläinyksilön valitsemaa reittiä tai jonkin eläinlajin tavoin, voi ihmiselle tuttukin ympäristö näyttäytyä uudenlaisena. Toisen kokemukseen perehtyminen voi myös herätellä käyttämään esimerkiksi eri tavoin aisteja osana ympäristön kokemusta. Tätä lähestymistapaa on viimeaikaisesti pyrkinyt tuomaan näkyväksi esimerkiksi Enabling Multispecies Transitions (must) -tutkimushanke.
Paluu tutkimuskentälle: oma etnografinen
kenttätyöni ja tutkimuksen tekijän katse
Tämä blogiteksti pohjautuu löyhästi syksyllä 2023 valmistuneeseen maisterintutkielmaani, joka käsittelee Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Siikajoen kunnan Paavolan vesialueita eletyn arjen kulttuuriympäristöinä ja paikkakokemuksina 2020-luvulla (Tuomiranta 2023). Aineistonkeruumenetelmäni oli monimenetelmäinen etnografinen kenttätutkimus yhdessä tutkimuskentällä tehtyjen kuuden puolistrukturoidun henkilöhaastattelun kanssa. Innoituksen blogin kirjoittamiselle sain työskennellessäni tutkimusavustajana Nuoret ja tulevaisuus maaseutualueilla: Kvalitatiivinen pitkittäistutkimus neljässä pohjoismaassa (Funore) -tutkimushankkeessa. Osa työtehtävistäni limittyi osaksi Minun maaseutuni -tutkimushanketta; sainkin puolen vuoden työsuhteessani perehtyä kahden eri maaseutuun keskittyneen tutkimushankkeen toimintaan. Ammensin kirjoitukseeni uutta näkökulmaa toukokuussa 2024 viettäessäni uudelleen aikaa Paavolassa etätöiden merkeissä.
Yksi tutkielmani aineistonkeruun kenttätyömenetelmäni oli hankkia tietoa ympäristökokemuksista kulkemalla keskittyneesti, tarkkailla omia tuntemuksiani ja kiinnittää huomioita aistinvaraisiin havaintoihin. Eeva Uusitalo (2020, 67) on huomauttanut, että usein etnografialle tyypillinen kävely ja kulkeminen jäävätkin tiedonmuodostuksen ulkopuolelle. Äänimaisemien tutkimuksessa kuuntelukävely on vakiintunut menetelmä, jossa pyrkimyksenä on kuuntelukävelyyn osallistuvat kuuntelemaan ympäristöään keskittyneesti ja siitä kiinnostuen (Vikman 2010, 190; Vikman 2010, 192; Uimonen 2011, 49). Sarah Pinkin (2009, 29) mukaan aistien mukaan ottaminen etnografiassa voi myös omalta osaltaan tuottaa tietoa siitä, miten paikkakäsityksiä muodostetaan.
Omassa etnografisessa kenttätyöotteessani kävellen kulkeminen tutkimuskentälläni, jolloin kiinnitin huomiota aistimuksiini ja muiden kokemuksellisuuteen olivat siten keskeisiä tiedonmuodostamisessa. Halusin myös tuoda muut kuin ihmislajit huomioivan tarkasteluotteen osaksi kenttätutkimustani ja kentällä tehtyjä haastatteluita. Maisterintutkielmassani eläinten läsnäolo kulki rinnalla, mutta vähäisemmässä osassa. Olin jo yliopisto-opintojeni alkuvaiheessa kiinnostunut kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta eläintutkimuksesta, joten eläinteema tuntui minusta rakentuneen erottamattomasti osaksi omaa etnografista katsettani.
Linnut olivat tutkimuskentälläni yksittäinen eläinryhmä, joka nousi eniten esille keskusteluissa ja omissa havainnoissani. Siksi ne saivat tässä blogitekstissä myös eniten huomiota. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat kalat, ravut ja lentävät hyönteiset. Havaintoja ja mainintoja tehtiin esimerkiksi lajien esiintymisistä kuten niiden määrien muutoksista tai kokonaan uusien lajien alueella esiintymisestä, mutta myös lajien elinympäristöjen haitallisista muutoksista. Esimerkiksi vesistörakentamisen katsottiin heikentäneen kalojen ja rapujen esiintymistä.
Tutkimuskentälläni tuuli, Siikajoen veden virtaus, paikallinen kasvillisuus, sekä muun muassa lumi korostuivat myös ympäristön äänimaailmaan vaikuttavina elementteinä. Tuulen suunta myös vaikuttaa siihen, minne äänet kantautuvat.
Kuva 2. Auringonlasku Hemminkankaan Vekalan uimarannalla, Siikajoen Paavolassa 20.5.2024.
Teksti ja kuvat FM Henna Tuomiranta
Lähteet:
Pink, Sarah. 2009. Doing Sensory Ethnography. Lontoo: Sage.
Tuomiranta, Henna. 2023. Siikajoen Paavolan vesialueita eletyn arjen kulttuuriympäristöinä ja paikkakokemuksina 2020-luvulla. Saatavilla sähköisesti osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/89355.
Uimonen, Heikki. 2011. Tarkkaile ympäristöäsi! Kuuntelukävelyt ja äänittäminen äänimaiseman laadullisen arvioinnin välineinä. Yhdyskuntasuunnittelu, 49 (1), 44–58.
Uimonen Heikki, Meri Kytö ja Kaisa Ruohonen. 2017. Muuttuvat Suomalaiset äänimaisemat. Tampere: University Press.
Uusitalo, Eeva. 2020. Etnografian reittejä kylien ajallisuuteen ja aineellisuuteen. Helsinki: Helsingin yliopisto, Ruralia-insituutti. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/71318?locale-attribute=en.
Vikman, Noora. 2010. Alussa Oli Askel - Katsaus Kuuntelukävelyyn Ympäristökulttuurin Tutkimukseen Metodina. Teoksessa Vaeltavat Metodit, toim. Jyrki Pöysä, Helmi Järviluoma & Sinikka Vakimo, 190–212. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura toim.
Williams, Raymond. 1980. Luontokäsitykset. Teoksessa Luonnon Politiikka, toim. Yrjö Haila, Ville Lähde & Mikko Lehtonen. 2003. Suomentanut Mikko Lehtonen. Tampere: Vastapaino.