Minun maaseutuni -näyttely avautuu

03.10.2024
Maria
Maria

Minun maaseutuni -hankkeen ja Suomen maatalousmuseo Saran kanssa yhdessä toteuttama Minun maaseutuni -näyttely avautuu Sarka-museolla 11.10.2024. Mutta miten näyttely on konkreettisesti muodostunut? Tässä blogikirjoituksessa avaan museon kanssa tehtyä yhteistyötä ja tuon pienen kurkistuksen näyttelyprosessin kulissien taakse.

Sarka-museo on ollut Koneen Säätiön rahoittaman Minun maaseutuni -tutkimushankkeen yhteistyökumppani alusta lähtien. Jo projektin suunnitteluvaiheessa päätettiin, että hankkeen loppuhuipennus tulisi olemaan tutkimuksen tuloksista kertova näyttely museolla. Hankkeen puolelta museoyhteistyöstä on vastannut Maria, jolle sekä Sarka että museomaailma ovat olleet jo entuudestaan tuttuja. Myös muut tutkimusryhmäläiset ovat halutessaan voineet osallistua näyttelyn ideointiin ja toteutukseen.

Mitä on muistitieto? Kaisa kertoo näyttelyyn kuvatulla videolla.
Mitä on muistitieto? Kaisa kertoo näyttelyyn kuvatulla videolla.

Kolmivuotisen hankkeen alkuvuosina näyttelysuunnittelu eteni verkkaisemmin ja keskittyi ideapalavereihin sekä yhteisiin työpajoihin. Sarka-museo on ollut näyttelyprojektin vetovastuussa, mutta hankkeen tutkimusaineistot ja tutkimustulokset ovat olleet koko näyttelyn inspiraation lähteenä. Tutkimuksessa lapsuus ja nuoruus maaseudulla nousi keskeiseksi teemaksi, joten aihe valikoitui myös näyttelyn lähtökohdaksi. Ihmisten jakamat muistot ja kokemukset sekä valokuvat antoivat näyttelylle perustuksen, mutta näitä kaikkia on myös luettavissa, kuultavissa ja katsottavissa valmiissa näyttelyssä.

Luonto on esillä näyttelyssä monin eri tavoin. Forssan luontomuseo lainasi näyttelyyn perhoskokoelman.
Luonto on esillä näyttelyssä monin eri tavoin. Forssan luontomuseo lainasi näyttelyyn perhoskokoelman.

Ideariihissä pohdittiin teemoja ja elementtejä, joiden kautta maalaislapsuutta- ja nuoruutta näyttelyssä tuotaisiin esille. Välillä ideat olivat hyvinkin villejä, mutta jo ihan ensimmäisistä visioista lopulliseen näyttelyyn säilyi monia. Sieltä löytyy esimerkiksi tanssilava, teltta, mopo ja polkupyörä. Nostalgisia, mutta myös tämän päivän esineitä, valokuvia ja filmejä on Saran kokoelmien lisäksi etsitty ja lainattu muiden museoiden kokoelmista, mutta myös näyttelytiimin omista arkistoista. Uusiakin videoita on kuvattu ja valokuvia otettu.

Näyttelyn teema on laaja, joten käsikirjoitus on vaatinut paljon tiivistämistä ja keskittymistä olennaiseen sekä monta hiontakertaa. Näyttely on tarvinnut luonnollisesti myös budjetin, rahoituksen ja aikataulutuksen. Minun maaseutuni -näyttely on onnellisessa asemassa, sillä sen rahoituksesta vastaa Keskitien Säätiö.

Museolla on ammattitaitoinen tiimi, joka on vastannut näyttelyn konkreettisesta rakentamisesta. Näyttelyn visuaalinen ilme on upea – se kuljettaa kävijän jälleenrakennuskauden maaseudulta aina nykypäivän tunnelmiin. Tiedotus ja viestintä ovat tärkeä osa avautuvaa näyttelyä, jotta kaikki kiinnostuneet löytävät näyttelyn äärelle. Myös näyttelystä kumpuavat erilaiset tapahtumat ja opastuskierrokset ovat museolla suunnitteilla. Sarka-museolla riittää tilaa, joten miten olisi esimerkiksi lavatanssit ensi kesänä?

Avajaistarjoilujen suunnittelua
Avajaistarjoilujen suunnittelua

Avajaiset lähestyvät ja jännitys tiivistyy. Kokemuksesta tiedän, että kaikki tulee ajoissa valmiiksi, vaikka loppumetreillä meinaa aina tulla hoppu. Minulla on ollut ilo olla hankkeen puolesta mukana näyttelyprosessissa. Olen aina kokenut tärkeäksi, että tutkimustuloksia jalkautetaan takaisin tutkimuskohteelle, mutta myös laajemmin yhteiskuntaan. Museot ovat mestareita tutkitun tiedon välittämisessä suurelle yleisölle, joten näyttely on tähän hieno mahdollisuus.

Lämmin kiitos Sarka-museolle yhteistyöstä! Erityiskiitos kaikille tutkimukseen osallistuneille: ilman teidän jakamianne muistoja, kokemuksia ja tarinoita tämä näyttely ei olisi mahdollinen. 

Tervetuloa näyttelyyn!

Minun maaseutuni – Näyttely lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista maaseudulla on esillä Sarka-museolla 11.10.2024-11.1.2026.

Maria, etnologi ja tutkijatohtori  


Suomen maatalousmuseo Sarka

Vanhankirkontie 383

32200 LOIMAA