Pakkashuuruinen kouluaamu

Herääminen ei houkuttele. Jo illalla nukahtaessa on viimeiseksi ajatukseksi pysähtynyt, että herätään pakkasaamuun. Koululaisilla ei ole vaihtoehtoa, kun isä poikkeaa kamarissa nykäisemässä kevyesti peittoa ja ilmoittamassa: "Nyt pukemaan ja kouluun, takassa on tuli." Me kolme tyttöä teemme äkkilähdön peiton alta. Sieppaamme illalla valmiiksi kootut vaatenyytit kainaloon ja juoksemme keittiön läpi pirttiin avotakan eteen. Takkatuli loimottaa lämpöisesti. Sen loisteessa on mukava pukea vaatteet. Laamapaidan päälle napitetaan sukkanauhaliivit ja sitten jalkaan vedetään ilkeästi pistelevät pitkät, arkisenharmaat villasukat. Seuraavaksi ruudukas flanellikolttu, kukkakuvioinen essu ja villatakki. Siinäpä se koulutytön vaateparsi. Sukkanauhat ovat osaksi paljasta reittä vasten, kun vaaleanpunaisten raappahousujen lahkeet eivät ulotu sukansuuhun asti, mutta niin se vaan useimmiten on.

Pirtin ikkunoiden alimmat ruudut ovat jäässä. Niissä olevia jääkukkia pitää käydä ihailemaan ihan läheltä. Ylemmistä ruuduista näkee ulkona jo olevan päivänkajastusta.

Pukemisen jälkeen palataan keittiöön aamupalalle. Äiti on ennen navetalle kiirehtimistään tehnyt hellaan tulen. Hella hohkaa lämpöä ja vesipannu kiehuu höyryten. Aamiaiseksi riittää hopeatee ja voileipä. Ne osataan ottaa omatoimisesti, sillä äiti on navetta-askareillaan ja isäkin palaili jo valjastamaan Tuima-hevosta tukkireen eteen. Pikkuisen kateellisena katsotaan pienempiä sisaruksia, jotka saavat jatkaa uniaan.

Eteisestä alkaa kuulua töminää ja juttelua. Sieltä tulevat pirtin takkatulille lämmittelemään Oulonperältä asti tulevat koululaiset. He ovat jo hiihtäneet tai kävelleet kolme, jopa neljä kilometriä pimeässä pakkasaamussa ja tietävät, että meidän isä on viritellyt takkatulen heitäkin varten.

Tillukset laitetaan jalkaan, sitten huopatossut. Takki päälle, lakki ja tumput vielä, sekä hyvin tärkeä juttu, kaulaliina. Lopuksi reppu selkään ja koko porukka pirtistä pihalle, suksille ja vauhdilla alamäkeä koulua kohti. Navetan ovella poiketaan huutelemassa äitelle heiheit. Äiti mielellään vähän samalla kohentaa vaatetusta, nostaa ainakin kaulaliinaa poskien suojaksi.

Kilometrin koulumatka on liki kokonaan alamäkeä. Siinä saa vauhdikasta menoa ja viima iskee poskipäihin. Varsinaista latua ei ole, vain hevosreen leveydeltä aurattu tie. Jos siinä kaatuu, pehmeät lumipenkat ovat lähellä, mutta huurteinen lumi ei tunnu mukavalta paljailla reisillä.

Koululla on lämmin. Koulun Emmi, kuten tuttavallisesti sanotaan, on jo varhain tehnyt tulet luokkien ja eteisen uuneihin ja laittanut hernekeiton kiehumaan yläkerran keittolan hellalle. Pakkasella on lupa mennä eteiseen odottamaan aamuhartaudella alkavaa koulupäivää.

Koulun seinää vasten on komea mälykesuksirivi, kun nelisenkymmentä koululaista aloittaa innolla koulupäiväänsä ikiomalla kyläkoulullaan, Vessarin koululla.

Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen lapsuuteni perheestä ja suvusta, sekä turvallisesta kyläyhteisöstä. Elämän onnea ovat olleet myös koulukaverit ja se että olen saanut aloittaa opintieni oman kotikylän koulussa, suksimatkan päässä kotoa, myös monena pakkashuuruisena kouluaamuna.

LH-S 8.2.2021

Kuva: Museovirasto. Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0.