Sinikan lapsuuden joulutarinaa

Joulun alusaika kansakoulussa oli jännittävää aikaa. Harjoiteltiin joulunäytelmää ja kirjoiteltiin pieniä joulukortteja luokkakavereille. Olihan se hauskaa laskea, montako korttia sai. Jännitystä aiheutti, jos korttien joukossa oli kortteja pojilta ja vieläpä niiltä pojilta, joihin itse oli hiukan ihastunut ja joille oli itsekin rohjennut kortin laittaa. Pikkujoulua koulussa vietettiin riisipuuroa syöden. Puuro annosteltiin luokan edessä olevasta emaliämpäristä peltilautasille ja olipa se hyvää. Saattoipa olla torttuja ja piparkakkujakin.

Joululoma alkoi tavallisesti yskää ja nuhaa sairastellessa. Ei se mitään. Aina pienikin rykäisy sai äidin tuomaan yskänlääkettä ruokalusikallisen, joka maistui hirveän pahalle, mutta ei siitä voinut kieltäytyä, koska pelkona oli, että joulupukki ei tuo lahjoja, jos ei ole kilttinä.

Jouluksi leivottiin aina pipareita ja torttuja. Illalla äiti laittoi kinkun uuniin, jonka tuoksu herätti yöllä. Jouluaattona syötiin aina riisipuuroa ja kinkkua. Jouluaterialla luettiin jouluevankeliumi, josta tuli harras olo. Jouluaattoiltana tuli sitten se suuresti odotettu joulupukki. Ihmettelin ja harmittelin sitä, kun isä oli aina pukin käydessä hevosta ruokkimassa tallissa. Sanoin isälle, että taas olit poissa, kun joulupukki kävi. Kyllähän isäkin sitä harmitteli, että, miten se taas näin kävi ja olipa pukki kiireinen.

Joululahjana oli yleensä ruskeat pitkälahkeiset villahousut ja harmaat villasukat. Yhtenä jouluna olin onnellinen, kun sain marmelaadipurkin lahjaksi, jonka ahmin melkein kerralla suuhuni. Iloa toi myös sininen villapuserolahja, josta muistan Ilmon sanoneen, että sininen sopii Sinikalle. Se oli kaunis pusero.

Jouluaamuna oli aikainen ylösnousu. Isä valjasti hevosen ja lähdimme porukkaa reen täydeltä klo 5:n aamukirkkoon Rovaniemelle. Hevonen kytkettiin Saastamoisen kaupan seinään odottamaan siksi aikaa, kun oltiin kirkossa. Pakkasta oli useasti 35 astetta.

Kirkko oli käytävää myöten aivan täynnä ja minä tietysti pienenä tyttönä en saanut tungoksessa seisoessa happea vaan meinasin pyörtyä ja isot siskot veivät minut pakkaseen kirkon portaille hengittämään ja toipumaan.

Joulupyhänä ei saanut lähteä kylään eikä kukaan käynyt kylässä. Tapaninpäivänä oli vasta kyläilylupa, jolloin yleensä Hemmilän perhe Ylikylästä tuli kylään. Se tuntui kyllä juhlavalta. Joulun jälkeen tuli arki, mutta kuusi vietiin pois vasta loppiaisena, jolloin se alkoi jo kovasti varistaa neulasia. Siitä sitten alkoi kevään odotus.

Sinikka Uusivitikka

Kuvat:

Joulunviettoa Helsingissä 1960-luvulla. Juha Jernvall, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Rekiajelulla Savonrannassa v. 1951. Pekka Kyytinen, Museovirasto, Kansatieteellinen kuvakokoelma, CC BY 4.0.