Tunnelmia Tarton tutkijaresidenssistä

Maaseututeemaisen tutkimusryhmämme jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti kansainvälisiin konferensseihin ja seminaareihin sekä tutkijavaihtoihin. Minulle myönnettiin myös kahdeksi viikoksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijaresidenssi Tartossa, jonne suuntasin heinäkuun 2024 lopussa. SKS:n residenssijaksot myönnetään pääasiassa humanististen alojen tutkijoille, jotka tulevat Tarttoon tekemään tutkimusta tai kirjoittamaan tutkimustensa tuloksista. Tutustuminen Tarton kulttuurielämään on residenssin vieraskirjan mukaan ollut tärkeä osa vierailijoiden kokonaisvaltaista kokemusta. Tässä blogitekstissä kuvaan millaiseksi oma aikani Tartossa muodostui.

Minulle residenssijakso toi aikaa ajatella, kirjoittaa, lukea ja visioida tutkimuksen tulevia suuntaviivoja. Residenssissä oli erinomaiset mahdollisuudet kirjalliseen työskentelyyn. Tuntuikin, että sanat oikein lensivät näppäimistöllä. Myös minulle Tarton kulttuurielämään tutustumisesta tuli hyvin antoisa ja rikastava kokemus. Tartto oli itselleni uusi tuttavuus, joten halusin tutustua myös kaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun. Yliopiston väki ja esimerkiksi monet teatterit olivat vielä kesätauolla, mutta silti nähtävää ja koettavaa olisi ollut paljon pidemmäksikin aikaa. Vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunkina toimiva Tartto on täynnä kiinnostavia museoita, näyttelyitä, puistoja ja tapahtumia. Eräänä iltana osallistuin esimerkiksi Emajoen rannalla suureen konserttiin, jossa esiintyivät Viron eturivin artistit.

Etnologina suuntasin kuitenkin tietysti ensimmäiseksi museoon. Viron kansallismuseo eli Eesti Rahva Muuseum ERM oli vaikuttava kokonaisuus, jossa näyttelytilaa on 6000 neliömetriä, joten siellä riitti katsottavaa, koettavaa ja ihmeteltävää. Suomalais-ugrilaisten kansojen elämästä kertova Uralin kaiku -näyttely oli erityisen mieleenpainuva. Toinen pysyvä perusnäyttely Kohtaamisia, kertoo virolaisten arjesta ja elämästä ulottuen aivan näihin päiviin asti. Museossa on esillä myös vaihtuvia näyttelyitä, kuten tänä kesänä surrealistinen taidenäyttely sekä kutkuttava Viron yöelämää käsittelevä näyttely. Museossa oli kiinnostavia näyttelyratkaisuja, ja jäi tunne, miten virolaiset ovat selvästi ylpeitä omista juuristaan. Näyttelyiden teemat ja jo itse valtava rakennus vaativat useamman tunnin kiertelyn jälkeen istumaan alas ja sulattelemaan kaikkea nähtyä ja koettua. 

Tarton yliopiston luonnontieteellisessä museossa puolestaan tutustuin luonnontieteen ihmeisiin jo vuonna 1802 perustetussa museossa, joka toimi kiinnostavana vastaparina vuonna 2016 avatulle kansallismuseolle. Yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli puolestaan kerrassaan hurmaava paikka iltakävelylle. Se on koko Baltian vanhin kasvitieteellinen puutarha ja on toiminut samassa paikassa jatkuvasti jo yli 200 vuotta. 

Residenssissä oli hyvin varusteltu keittiö, mutta välillä oli mukava istua valmiiseen pöytään ja mennä lounaalle ravintoloihin. Erityisesti jäi mieleen läheisen vanhalle tehdasalueelle kunnostetun Aparaaditehas-kulttuurikeskuksen herkulliset ruuat. Samalla saattoi tutkia, mitä uutta keskuksen taiteilijat ja muut toimijat olivat luoneet. Kävellessä pitkin Tarton katuja sai myös ihalla kaupungin rikasta katutaidekulttuuria. 

Tartto on vetänyt puoleensa suomalaisia eri aikoina. Runoilijat Saima Harmaja ja Eino Leino ovat muistelleet erityisesti kaupungin kahviloita ja Toomemäen puistoa. Toki minunkin piti niihin tutustua. Wieniläistyylisestä kahvila Werneristä sai erinomaista sacherkakkua ja Toome kohvikista unikkosuklaakakkua. Residenssijaksolle osui lämpimiä kesäpäiviä ja lähes joka päivä jossakin vaiheessa tuli myös ukkonen tai nopea rankkasade. Jalopuiden katveessa oli mukava kävellä puistoissa, Emajoen rannoilla ja Raadin satumaisella hautausmaalla helteisinäkin päivinä, kun suuret puut varjostivat eikä sadekaan heti haitannut.

Maaseutututkijana en tyytynyt vain kaupunkiin vaan suuntasin myös maaseudulle. Mukana ollut auto mahdollisti pientenkin kylien tutkimisen. Viron kansallislintuja eli haarapääskyjä sekä kattohaikaroita tuntui olevan kaikkialla. Ainutlaatuinen Sipulitie Peipsijärven kainalossa oli verkkainen ja kiinnostava kulttuurien kohtaamispaikka. Elokuu on sipulien pääsesonkiaikaa, joten kotiin lähti yksi sipuliletti jostakin pienestä hiljaisesta kylästä ostettuna. Muuten Virosta tuli hankittua erityisesti kirjoja ja elintarvikkeita. Puoleensavetäviä kirjakauppoja oli kaikkialla. Ruokakulttuurista kiinnostuneena tutkijana kauppareissut venyivät, kun tarkastelin muovipusseissa myytäviä maitoja, jugurtteja, kama- eli talkkunavalikoimaa, kauppahallissa myytäviä eksoottisia kalalajeja jne.

Lämmin kiitos Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle! Residenssijakso oli monella tavalla antoisa ja inspiroiva. Tartto hurmasi minut täydellisesti ja suurta hevoskastanjaa ja tammea katsellen oli hyvä residenssissä kirjoittaa. Muisto näistä ihanista kesäpäivistä innostaa ja lämmittää myös tulevina kuukausina. 

Maria, etnologi ja tutkijatohtori